keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kooikerhondje Agilitymestari ja hyppyvalio

Melkoiseti aikaa on kulunut viime päivityksestä. Pentujen lähdettyä, oli vuorossa lomamatka Kreetan auringon lämpöön. Sitten olikin taas paluu normaaliin arkeen.




Yegosta tuli vuoden 2016 kooikerhondje medi Agilitymestari. Mestaruuksista kilpailtiin Liedossa 20.11. Robi oli myös hienosti kisan 3. Nyt on sitten koko perheellä mestaruudet, 2014 Robi oli medi- ja Tete minimestari.


Yego sai kolmannen hyppysertinsä 11.12. Jankkalassa, ja näin myös valioitui Suomen hyppyvalioksi. Nopeaa oli toiminta Kennelliitossa. Seuraavana päivänä anomuksen laittamisesta näkyi titteli jo KoiraNetissä, ja diplomi tuli parin päivän päästä.


Pennuilla menee mukavasti kodeissaan. Erkki-Petteri oli muutaman päivän hoidossa jokin aika sitten. Tete ei ollut yhtä ilahtunut poikansa vierailusta, kuin Eki itse, mutta Yego tykkäsi kovasti pikkuveljestä.





Iina kävi hampaiden puhdistuksessa, ja samalla poistettiin kaksi hammasta. Muuten hampaat olivat ikään nähden melko hyvässä kunnossa. Leikkauksen jälkeen mummeli on selvästi piristynyt. Toinen yläposkihampaista oli haljennut, joten on saattanut olla kipeäkin.


Tässäpä pikainen päivtys viimeisimmistä kuulumisista.

Eipä tällä kertaa muuta, kuin Hyvää Uutta Vuotta 2017!