maanantai 8. huhtikuuta 2019

Zagon ensimmäinen näyttely

Zagon ensimmäinen näyttely oli 30.3 Lahden kansainvälinen koiranäyttely, tuomari: Jari Partanen, Norja. Hienosti nuorimies esiintyi tuloksena ERI. Tarvitsee vielä kehittyä, mutta arvostelu oli oikein hyvä.
Erinomainen tyyppi. Hyvät mittasuhteet. Erinomainen juniorin pää. Kaunis ilme. Vahva asentoiset korvat. Erinomainen kaula ja ylälinja. Kaunis takaosa. Eturinta saa vielä täyttyä. Lupaava runko. Riittävä raajaluusto. Kääntää eturaajoja ulospäin. Lupaava turkki. Hyvä punainen väri. Valkoinen raajoissa saisi olla puhtaampi. Miellyttävä käytös. Erinomaiset liikkeet. Vielä kesken edestä. Erinomainen häntä.

Pennut ovat yhtä lukuunottamatta lähteneet uusiin koteihinsa. Yksi lähti Turkuun Pauli isän kaveriksi, yksi Mikkeliin ja yksi jäi Helsinkiin. Milly (Amoenus Deidameia) on lähdössä Ruotsiin, mutta sinne ei saa viedä pentua, ennen kuin se on saanut rabies-rokotteen. Rokote voidaan antaa aikaisintaan 12 viikon iässä ja sen jälkeen on vielä varoaika 21 vrk, joten Milly asustelee kotona vielä muutaman viikon.

Zagon ja Millyn hulinointi jatkuu edelleen ja meno senkun vaan kiihtyy. Myös Tete jaksaa riehua mukana, on sekin tainnut taantua pentuasteelle, tosin ei se koskaan niin hirveän aikuinen ole ollutkaan.







 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti